1b) viserrellen

7.6.2017




Twitter on sovelluksena minulle vieras, vaikka sovelluksesta tiedänkin ja olen luonut itselleni twitteriin joskus tilin. En ole kuitenkaan koskaan siitä innostunut, enkä käyttänyt aktiivisesti tai edes perehtynyt sen käyttöön. Valitsin twitterin, sillä se on valtava tiedonvälitys alusta - siellähän on kaikki.

Twitteristä löytyy nerokkaita lausahduksia, tiivistettyjä uutisia ja kärkkäitä mielipiteitä. Mielipiteen tai ajatuksen täytyy mahtua 140 merkkiin, eli välillä joutunee miettimään muotoiluaan jotta kaiken tärkeimmän saa mahdutettua ja viesti on ytimekäs. Twitterissä otetaan kantaa ja välillä päästetään sammakoita suusta – tai näin olen ainakin ymmärtänyt. Uutisesta on nopea tiedottaa ja se leviää helposti. Twiittejä pystyy jakamaan napin painalluksella ja uutismediat pystyvät tiedottamaan tapahtuneesta nopeammin kuin lehteen. 

Ennakkoluulona twitteriä kohtaan ajattelen sisällön olevan hieman jäykkää, politiikkojen tärkeilyä ja kisailua. Mietin miten hyödyntää tiedon jakaminen twitterissä esimerkiksi muotoilijana tai pienempänä yrittäjänä, onko twitter oikea työväline ja alusta tämän kaltaiselle? Ja miksi se kannattaa, jos kannattaa. 

-ina

0 kommenttia:

Lähetä kommentti

 

© some All rights reserved . Design by Blog Milk Powered by Blogger